Marikan fanisivu

Koko kansan salarakas 

Marika Fingerroos on syntynyt Ruukissa 29. maaliskuuta 1979, Paavolan kylässä. Perheeseen kuuluivat vanhempien lisäksi kolme pikkuveljeä. Nykyään hän asuu Vaasan kupeessa, Mustasaaressa ja pyörittää seksileluja myyvää Sain.fi-verkkokauppaa.

Marika on työskennellyt myös hoitoalalla sekä hevosten parissa. Verkkokauppaa hän pyörittää kiireisen perhearjen ympärillä, mutta Marika kirjaimellisesti nauttii työstään, sillä hän toimii myös seksilelujen tuotetestaajana omistamassaan yrityksessä.

- Laitoimme homman alulle, sillä yleisellä tasolla samanlaisia seksivälineitä on liian paljon, jonka vuoksi oikean tuotteen valinta on vaikeaa. Kun oikea tuote viimein löytyy, osoittautuu se toimimattomaksi tyydytyksen saralla. Halusimme helpottaa ihmisten arkea, ja tuoda myyntiin vain aidosti toimivia tuotteita. Pelkän kuvan ja toiminnallisuuksien perusteella valittu tuote kun usein osoittautuu turhaksi, Marika kertoo.

- Jokainen meistä omistajista testaa jokaisen tuotteen ja lähtökohtamme onkin tavallaan antaa tuotteille ns. orgasmitakuu. Tilaamme aina ensin mallin, testaamme sen itse ja vasta sitten päätämme otammeko tuotteen myyntiin vai emme. Mikäli tuote ei tuota orgasmia, emme ota sitä valikoimaamme. Olemme hylänneet valtavasti tuotteita, jotka eivät vain lupauksista huolimatta toimi. Tämä tosin osoittaa juurikin sen tosiasian, että markkinoilla on valtavasti tuotteita, mutta vain kourallinen niistä on oikeasti hyviä.

- Nimikkotuotteeni on seitsemän kilon painoinen seksinukke, Marika Fingerroos Experience. Pituutta on 41, leveyttä 31 ja korkeutta 23 senttimetriä.

Seksinukke on Marikan omiin mittoihinsa tehty ja pienempään kokoon suhteutettu. Idea nimikkotuotteeseen lähti OnlyFansista, jossa hänellä on oma kanava. Hän liittyi eroottisesta sisällöstään tunnettuun somepalveluun pari vuotta sitten. Kanavan tilaajat maksavat hänen lataamistaan kuvista ja videoista.

- Palveluun liityin aikanaa kokeilumielessä, mutta huomasin sen tuovan huomattavat lisätulot, Marika toteaa.

Marika esiintyy kanavallaan alasti ja hyvinkin rohkealla tavalla faneja kuunnellen.

- Innokkaimmat fanit ovat halunneet kahdenkeskisiä tapaamisia, josta sitten sain varsinaisen idean omaan nimikkotuotteeseeni. Siinä saavat kaikki halukkaat kokeilla, miltä Marika tuntuu.

Marikan perheeseen kuuluvat mies, kaksi lasta, Jeti-kissa, neljä hevosta ja yksi poni.  Vapaa-ajallaan hän harrastaa ratsastusta, rullaluistelua, pyöräilyä, hiihtoa sekä laskettelua. Myös luonnossa liikkuminen on lähellä Marikan sydäntä.

Koulutukseltaan Marika on lähihoitaja ja hän opiskelee Seinäjoen ammattikorkeakoulussa agrologiksi.

Marika nousi koko kansan julkkikseksi vuonna 2004 Vesa Keskisen salarakkaana. Marika levytti Salarakkaat-albumin yhdessä Martina Aitolehden kanssa kesällä 2005.

Vuonna 2007 Marika alkoi hevostalliyrittäjäksi. Vuonna 2021 hän ryhtyi OnlyFans-taiteilijaksi ja perusti Sain.fi-verkkokaupan.